Näytetään tekstit, joissa on tunniste glögi. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste glögi. Näytä kaikki tekstit

lauantai 22. marraskuuta 2014

Martin markkinoilla Helsingissä 2014

Helsingin Kaapelitehtaalla järjestettävät Martin markkinat ovat olleet jo monen vuoden ajan meillä perinteenä. Yleensä olemme käyneet tapahtumassa vasta sunnuntaisin. Tänä vuonna kävimme poikkeuksellisesti jo lauantaina. Silti osa tuotteista oli jo loppunut, esimerkiksi kasvisvaihtoehdot. Markkinoilla oli paljon ruuhkaa. Jätimme auton kauemmas, vaikka bussillakin olisi päässyt. Jätimme myös ulkovaatteemme maksulliseen narikkaan (2,5 euroa/henkilö tai 6 euroa/perhe). Tapahtuma itsessään oli täysin ilmainen ja narikkakin vapaavalintainen vaihtoehto. Narikka oli mielestämme viisas ratkaisu, koska väentungoksessa tuli pian ruuhka.


Mukaamme tarttui monenlaisia tuotteita. Alla kuvia löydöistämme. Kuvista uupuuvat uusi keittiön matto ja juustoherkut. Ruokatuotteet olivat muutenkin edullisia ja siksi ostimme myös mm. smetanaa ja juustopalmikoita. Aiempina vuosina olemme ostaneet myös esimerkiksi keittoja ja ihania käsin tehtyä tuotteita, kuten koruja.


Kalevin rekasta sai ulkosalta ostaa monenlaisia herkkuja. Piparkakut ja herkulliset konvehdit tarjoillaan myöhemmin juhlissa.


Käsityönä valmistettuja kynttilöitä sai myös tuoksuttomina ja eri kokoisina. Tuikut ovat helppoja polttaa ja tuoksua tuli sopivasti kokeillessa. Kynttiläpajalle on mahdollista päästä myös käymään ja itse tekemään kynttilöitä.


Lampaantalja oli edullinen ja pehmeä. Ostos oli osittain heräteostos, mutta sen päällä oli kyllä ihana köllötellä. Samasta pisteestä löytyi toiselle tonttuselle edulliset kahden euron lampaan villasta tehdyn pohjalliset.


Puolukkaglögiin emme ole aiemmin ainakaan muistaaksemme törmänneet. Glögi ei ollut tiivistettä, mutta puolikkaan suhteessa siitä sai oikein maukasta glögiä.

Markkinoilla sai osallistuttua myös moniin arvontoihin ja mukaan saimme myös paljon tarjouskuponkeja. Alkoi matkajalka jo vipattamaan kohti Tallinnaa, vaikka viime reissusta on vasta reilu viikko toisella tonttusella. Kynttilä tuli esitteiden mukana.


Markkinat jatkuvat huomiseen sunnuntaihin 23.11.2014, joten siellä päin maailmaa asustelevat ehtivät tutustumaan markkinahumuun vielä huomenna.

Suosittelemme, jos haluaa kokeilla erilaista ja edullista, tutustua Viroon ja sen kulttuuriin paremmin sekä tukea erilaisten kädentaitajien arvokasta työtä.

keskiviikko 23. lokakuuta 2013

Glögien maistelua


Heinäkuussa aloitimme tämän vuoden glögien maistelun. Vasemmalla Virolainen Vana Tallinn -glögi oli suosikkimme tähän astisista makuelämyksistä. Vana Tallinn -glögi on uutuus viime vuodelta. Maussa maistui glögin lisäksi sopivasti liköörin ominaiset maut.
Keskellä Tanskalainen Blossa-glögi on klassikko, jonka pakkaus vaihtelee vähän vuosittain. Kahden litran hanapakkauksesta riittää pidemmäksi aikaa, kuin lasisesta pullosta. Blossa-glögiä saa myös alkoholittomana versiona. Oikealla Virosta ostettu glögi. Maku oli perinteinen, eikä jäänyt mitenkään mieleen.


Juhla-glögi on viime vuoden joululahjapullo. Glögi maistui perinteiseltä ja juhlavalta. Juhla-glögi on muita vahvempi. Karoliina-Höögvein on uusin tulokas Viron reissulta glögi-skenessä. Karoliina ei osunut ainakaan viime vuonna silmään, joten se saattaa olla jopa tämän vuoden uutuus.


Nämä glögit odottavat vielä maistelua tämän vuoden osalta. Vasemmalla oleva Bocca-glögi edustaa glögeistä vahvempaa kategoriaa. Toisena vasemmalla on Blossa-glögi, josta jo kerroimmekin. Keskellä on Saksasta tuotu Glühwein-pullo, josta löytyy lisää tietoa Nürnbergin joulumarkkinat-postauksesta. Lumoava-mustikkaglögi on toinen oikealla. Glögi erottuu maultaan mustikan vivahteensa avulla. Tähti-glögi on vielä kokonaan maistamatta. Muita glögejä olemmekin maistelleet jo aiempina vuosina, vaikka tämän vuoden osalta pullot odottavat vielä korkkaustaan.




Sagaformin glögilämmitin pitää glögin sopivan lämpimänä pitkään ja tuo samalla lämpöä huoneen tunnelmaan.

keskiviikko 2. lokakuuta 2013

Aamupakkaset saapuneet

Tänään oli ensimmäinen aamupakkanen täällä etelässä. Aiemmin on ollut aamulla klo 7 jälkeen jo lämpöasteita, mutta tänään vielä klo 9 oli pakkasta. Ihana huuruinen hengitys yhdistettynä auringonlämpöön oli mukava piriste. Huuruiset lehdet toivat jo lumenkin mieleen. Viime viikolla itse asiassa satoi räntää, vaikka oli vielä lämpöasteita. Onneksi viileämmät aamut ovat tuoneet mukanaan myös kauppoihin jouluisia juomia.


Vaikka Tarjoustalosta on löytynyt glögejä ympäri vuoden, niin viime viikolla olivat Marlin glögit edullisesti eurolla purkki. Tänään Lidlistä matkaan tarttui glögin lisäksi jouluolutta. Lidlistä löytyi myös jo jouluisia tuotteita ja laajempi valikoima kynttilöitä.